No niin. Olin eilen jälleen humalassa. Todella, todella humalassa. Olin myös perjantaina humalassa. Ja torstaina. Ehkä pitäisi hillitä hieman tahtia, etenkin kun tämä keuhkokuume polttaa rintaa ja vetää muutenkin veteläksi. Pöksyt sentään pysyivät jalassa, enkä roudannut tänne ketään kammotusta (tai komistusta.)
Torstai. Päädyimme jälleen juomaan niitä euron oluita parin kaverin kanssa. Sitten piti toki käydä mutka kantabaarissamme, ihan vain siitä ilosta, että onnistuin suututtamaan perääni jo pitkään kuolanneen baarimikon tanssimalla karvaisen, kolmekymppisen miespuolisen ystäväni kanssa. Koomisinta oli, että tyyppi suuttui vielä pahemmin, kun vain nauroin hänen raivolleen räkäisesti. Sitten kutsuikin jo toinen kantabaari, johon karvainen ystäväni ei päässyt edes humalatilansa ansiosta sisään, vaan joutui hengailemaan terassin toisella puolella, Diesel-pulloaan minulle ja siskolleni välillä vilautellen.
Perjantaina lähdin hummailemaan ystäväni kanssa, joka väänsi pari kuukautta takaperin mukulan tähän kylmään, karuun maailmaan. Siinä on mama, joka osaa bailata. Ilta oli harvinaisen hämärä, sisältäen perseiden vertailua, tissien puristelua ja keskustelua vaginoistamme. Ystävälläni iskee myös alkoholin vaikutuksen alaisena aina jokin mystinen lesbovietti, ja siellä sitä sitten hinkattiin menemään kahdestaan tyhjällä tanssilattialla. Onneksi oli edes hauskaa. Join liian monta jallua, tulin kotiin ja oksensin. Tyylikästä.
Eilen oli hulvattomin ilta todella pitkään aikaan. Ajatus oli, että istuisimme pienellä porukalla iltaa, mutta yhdeksän aikaan kämppä olikin täynnä porukkaa, kun ihmiset päättivät saapua ystävineen (ja jallupulloineen) yllätysvisiitille. Terrorisoimme naapureita singstarilla, juomapelillä (joka sisälsi epämääräistä ulvahtelua ja kovaäänistä pöytien hakkaamista) ja vaelsimme baariin jo ennen yhtätoista. En meinannut edes päästä sisään, koska olin niin pieruissa, mutta onnistuin lopulta vakuuttamaan portsarin mokelluksellani, vannoen juovani pelkkää vettä. Vettä minä joinkin, jaloviinalla höystettynä toki. Tanssimme, huusimme, lauloimme ja riehuimme niin, että heikompia hirvitti. Ja vedin taas kessua kuin korsteeni, poristen tupakkakopissa tuntemattomille kaikkea turhaa ja typerää. Jostain päähänpistosta päätin vielä hortoilla vakibaariini, hytistäkseni toppatakki päällä terassilla, tupakoidakseni (jälleen) tuntemattomien kanssa ja vilkuillakseni jurrisen salamyhkäisesti (eli silmät harittaen ja polvet notkuen) naapurin poikaa, joka oli jättänyt sentään röllipeikkonsa sillä kertaa kotiin.
Ja sitten menin kotiin. Yksin, horjahdellen kadun laidasta laitaan kuin pahaisinkin juoppo. Mutta minähän olen juoppo. Naapurin poika taisi naureskella hortoilulleni parvekkeeltaan, kun vielä kruunasin soosiolemukseni raakkumalla ipodini avustuksella jotain kammottavia perseenheilutusbiisejä. Niin, pukeutuneena punaisiin kumisaappaisiin, kulahtaneeseen toppatakkiin ja minimekkoon.
Nyt loppui juominen, sanoi jo itse Jamppa Tuominen, joka ei kyllä osannut sittenkään lopettaa ajoissa, ja joka vielä sattuu olemaan sukua tälle nuorisojuopolle. Olen siis menetetty tapaus, syntymästä saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti